LYHYESTI Meiju Niskala on Helsingissä asuva esitystaiteilija ja kirjailija, jonka intohimona ovat vuorovaikutus, julkinen tila, maailman toisin kokeminen ja paremmaksi tekeminen. Niskalan töitä ja työtapaa leimaavat monimediallisuus, yhteisöllinen ja prosessimuotoinen (devising) tekeminen sekä kantaaottavuus: "Julkisessa tilassa taide on kuin alleviivaustussi, jolla voi alleviivata esiin epäkohtia, mutta sillä voi myös viitata menneisyyteen tai tehdä ehdotuksia paikan tulevaisuudeksi."
Niskala valmistui yhteisölliseen teatterintekemiseen painottuvasta teatteri-ilmaisun ohjaajakoulutuksesta Turun Taideakatemiasta vuonna 2002, ja jatkoi opintojaan Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorioon (Nykyään Aalto-yliopisto) Helsinkiin vuonna 2004.
Vuonna 2011 Niskala kirjoitti ja ohjasi osana Turku Euroopan Kulttuuripäkaupunki -ohjelmistoa vuoden mittaisen teoskokonaisuuden Turku365 —vuosi arjen löytöretkeilyä, jonka noin 200 teokseen ja intervetioon osallistui yli 50 000 ihmistä. (Tarkemmat esittelyt muun muassa Tuutulaulukuoroista, Raitiovaunulinjasto takaisin -teoksesta ja Torkkutyynyistä löydät linkkien alta.)
Taiteellisen työn lisäksi Niskala luennoi eri puolilla Suomea mm. kaupunkitaiteesta,
luovuudesta, ihmisten osallistamisesta kaupunkisuunnitteluun ja onnellisuudesta arjen keskellä. Säännöllisemmin hän
opettaa Taideteollisessa korkeakoulussa,
Teatterikorkeakoulussa ja muissa taidekorkeakouluissa ympäri Suomea. Asiantuntijatehtävissä ja vierailijana Niskala on toiminut mm. Heurekan, Salon ja
Turun kulttuuritoimien projekteissa, sekä Helsingin ja Valkeakosken
kaupunginteattereiden, Suomen ympäristökasvatuksen seuran, Helsingin
kaupunkisuunnitteluviraston, Suomen Kuvataideopettajien liiton,
Helsingin kaupunginkirjaston ja British Councilin hankkeissa.
PALKINNOT JA KUNNIAMAININNAT Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki myönsi Niskalalle Taiteen Suomi -palkinnon joulukuussa 2011 ja Suomen Esteettinen seura jakoi Vuoden Esteettinen teko -palkinnon. Lisäksi Niskalan kirjat ovat saaneet kunniamainintoja mm. matkailun ja tietokirjallisuuden saralta.