Juhlapäiväkirja, 2007

Juhlapäiväkirja, 2007

TAUSTAA
Vaarin jutuista se lähti, ajatus siitä, että jos kerran vuosirytmissä on toistuvia juhlia, niin miksei niitä koskaan tallenneta samalla metodiikalla. Minne unohtuvat kaikki kertomukset joulukuusenhakureissuista, ja kuinka kukaan voi tehdä vuosi-inventaariota, katsoa mitkä uuden vuoden lupauksista pitivät, jos ei ole mitään paikkaa mihin ne tallentuisivat?
Ja myös: miksi himmeleitä tehdään, entä mihin perustuvat kaikki pääsiäistaiat? Miksei vanhoista sananlaskuista saa enää nykyaikana mitään tolkkua ja miten se vihta oikeaoppisesti rakennettiinkaan?

Näiden pyörittelyiden myötä syntyi Juhlapäiväkirja. Siksi, että perinteistä voisi pitää kiinni. Siksi, että perinteitä voisi toisin toistaa. Siksi, että voisi hahmottaa mihin suuntaan elämä kulkee vuotuisten juhlien välissä, ja että saisi kiinni siitä, mihin suuntaan sen haluaisi kulkevan.


TEOKSESTA LYHYESTI
Juhlapäiväkirja julkaistiin kirjamessuilla syksyllä 2007. Kalenterivuoden juhliin jakautuva kirja sisälsi paljon unohtunutta perinnetietoa, taikoja, kokeellista askartelua, poikkitieteellisiä tehtäviä sekä käsikirjoitettuja kohtia omien juhlien dokumentaatiolle.
Kirja toimi käyttäjänsä toiminnallisena ja henkilökohtaisena juhlapäiväkirjana vuodesta toiseen, koska juhlat pysyvät, ihmiset ja elämä muuttuvat.
Kirjan kuvitti Anna Virtanen ja sen graafisesta suunnittelusta vastasi Anna Mattson.


Merkkipäivien aloitus

Joulupäiväkirja

Juhannusvihdan ohje

jälkikäsitelty



YKSI ASIAAN LIITTYVÄ SIVUPOLKU


Esittävän taiteen tekijälle kirjan julkaisu on kova paikka. Yhtäkkiä oma väite maailmasta jääkin pysyväksi väitteeksi, sellaiseksi, jonka joku voi vielä etsiä ja löytää vuosienkin kuluttua. Esitystaiteessa väite kestää teoksellisena sovitun esityskauden mitan, sen jälkeen teos haudataan ja siirrytään uusiin projekteihin. Kirja pysyvänä teoksena tuo siis uudenlaista iloa: kaikki ei olekaan aina muuttuvassa prosessissa, jotain jälkiä ajatuksista jää pysyvissäkin muodoissa elämään.

Ja sitten se toisaalta -ajatus: toisaalta ajatukset myös muuttuvat. Joskus kirja tuntuu menevän painoon ihan liian äkkiä. Joskus tuntuu siltä että kaikkea ei saanut sanottua, jotain oleellista jäi uupumaan tai joku muoto jäi kirjaan puutteellisena, keskeneräisenä. Siinä missä esitykset jalostuvat, muokkautuvat, elävät ensi-illan jälkeen reippastikin, ei kirjaa enää muutella painosta tulon jälkeen. Yleensä.
Juhlapäiväkirjaa teki mieli muutella painostatulon jälkeen. Hieman korjailla, hieman väittää vastaan, hieman käydä omaa sisäistä dialogia kirjan sivuillakin. Tehdä konkreettiseksi se, että asiat ovat prosesseja. Että takkia saattaa joutua kääntämään joissain asioissa. Että elämä ja eläminen on prosessi, eikä prosessia voi tallentaa yhteen muotoon.

Niinpä Juhlapäiväkirjaan liittyen painettiin erityisiä Jälkikäsitelty -infokortteja sekä jälkikäsitelty teos -tarroja. Sen jälkeen reissasin kirjakaupoissa, esittelin kaupan henkilökunnalle itseni, kerroin projektista ja ryhdyin jälkikäsittelemään painosta tulleita kirjoja. Kirjoittamaan siis marginaaleihin tarkennuksia tai huomioita, lisäinfoa ja joitain myöhemmin mieleen juolahtaneita asioita. Hyvin sujui. Kirjaa taidettiin painaa 1000 kappaletta, ja tähän mennessä olen ehtinyt käsittelemään niistä noin 500 kappaletta