ARJEN ANTROPOLOGIAA

Kuulun siihen ihmisryhmään, jolle elämän tallentamiseen eivät riitä yksistään tyhjät vihot, kynät ja kamerat. Eräällä poikaystävällä oli tapana motkottaa muun muassa joka puolelta pursuilevista käytetyistä nenäliinoista, joihin olin kirjaillut niihin itkettyjen ilojen ja surujen syyt. Varauksetonta kiitosta ei herättänyt myöskään tapani kirjoittaa romaanien marginaaleihin oivalluksia kirjan juonen ja oman arjen välisistä kytköksistä. Seuraavan lukijan oli kuulemma hankalaa nauttia kirjasta itsestään, kun Englantiin sijoittuvaann jännitysromaaniin sekoittui kokonaan toinen lukukokemus, jota siivitti lisäksi muistelut vuosien takaisesta Lontoon-matkasta.

Oma muistiin merkitsemisen vimmani ei kuitenkaan ole mitään verrattuna erään lähisukulaiseni intohimoon. Vaarin navetan hirsissä on koukeroinen luettelo jokaisen kesälehmän saapumispäivästä, luonteesta ja värityksestä. Perään on suluissa lisätty päivän sää sekä tunteita herättäneet ulko- tai sisäpoliittiset uutiset. Pirtin uunin päältä löytyy kissan lisäksi rivi vanhoja, haitarivartisia jatsareita, joiden pohjallisiin on kuvailtu paikkoja, joissa kengillä on samoiltu. Viimeksi tänä kesänä löysin olohuoneen pöydän alta puupalikan, jossa luki: "Näistä lankuista mökkiläinen rakensi saunaan uudet lauteet kesällä 2006."

Muistojen tallentaminen konkreettisesti niihin pintoihin, joita muistot koskevat, muokkaa esineistä astetta merkityksellisempiä ja laajentaa samalla koko muistelutoiminnan mahdollisuuksia. Kun kirjoissa elämänkerran muodostavat tarinat on paketoitu tiettyyn järjestykseen, niin muistojen säiliöinä toimivissa taloissa elämänkertaa etsiskelevä voi vaikuttaa omilla valinnoillaan siihen, millainen tarinakokonaisuus kulloinkin on luvassa. Ruokakomeron hyllypaperin, korulippaan ja taulun takaa kaivettujen tarinoiden yhdistelmä on tyystin toinen, kuin kombinaatio, joka syntyy räystääseen, lapionvarteen ja ikkunankarmiin kirjoitetuista muistoista.

Hyvät kesälomalaiset ja kesätyöläiset. Tehkäämme mekin palvelus tulevaisuuden antropologeille ja jättäkäämme merkintöjä jokapäiväisistä hetkistä muuallekin kuin hiekkarannan hiekkaan tai kauppojen bonuskorttien asiakasrekistereihin. Kuudenkymmenen vuoden kuluttua oma perikunta voi onnellisti jakaa keskenään esimerkiksi lakanat, joihin on kirjailtu kaikki ne unet ja valvehetkinä käydyt keskustelut, joita vanhemmat ovat ennen nukahtamistaan käyneet odottaessaan perillistensä syntymää ja haaveillessaan tulevaisuudesta.