MUUTTOTETRIS

Kodista toiseen muuttamiseen liittyy aina omnipotenttisia oletuksia siitä, että kaikki sujuu hyvin. Varastossa ei pitänyt olla kuin pari laatikollista ylimääräisiä keittiöastioita, kirjoja ja muutama perintöhuonekalu. Todellisuudessa kolmen neliön häkkikomero pullistelee edellämainittujen lisäksi myös kymmenen vuotta sitten parittomiksi jääneistä sukista sekä kellastuneista lehtiartikkeleista, joita ei koskaan tullut luettua toista kertaa.

Muuttoa edeltävän pakkaustuskan kannalta ei ole merkitystä, onko asunnossa kaappitilaa vähän vai paljon. Mikäli tilaa on paljon, voidaan olettaa, että vaatekaapin erikoisin löytö on pian muotiin tuleva intiaanihapsupaita. Mikäli tilaa on vähän, löytyy alimman hyllyn perimmäisestä nurkasta suurella todennäköisyydellä myös viimeiset vuodet hukassa olleet jouluvalot ja jokunen markka-aikaan lähetetty sähkölasku.

Jos tavaroiden lajittelu ja pakkaaminen huteriin banaanilaatikoihin on onnistunut aikataulun mukaisesti, saattaa muutosta tulla siedettävä. Pahemmassa tapauksessa autosta loppuu paitsi löpö, myös tila, ja muuttoapu joutuu matkustamaan viimeisten matkalaukkujen kanssa joko junalla, bussilla tai pyörillä. Muutamasta parisuhteesta paljastettakoon, että pahimmat koitokset eivät ole tapahtuneet esikoisen syntymän jälkeen, vaan silloin, kun muuttoautoa ovat olleet pakaamassa henkilöt, jotka eivät 90-luvullakaan päässeet tetrispelissä ensimmäistä kenttää pidemmälle. 

Kun tiukkaan pakattu muuttokuorma sitten on siirretty yhdeltä kadulta toiselle, alkaa järjestely. Mihin tavarat asettautuvat? Tekeekö aiemmin eteisessä asunut lampunhenki rumat kepposet mikäli sen koti asetetaankin roikkumaan uuden kodin keittiöön? Entä mihin mahtuu tyhjä puhelinkoppi, joka edellisessä kodissa toimi suihkukaappina?

Ja ennen kaikkea: mihin subjektiiviseen lokeroon sijoitetaan uudet naapurit? Asuntoilmoituksessa kun ei koskaan mainosteta tai kerrota, että kivan merinäkymän lisäksi yläkerrassa asuu alati itkeskelevä naapuri, tai että alakertalainen on hauska, vaikkakaan ei siedä steppitanssiharjoituksista kuuluvaa kolinaa liian aikaisin aamulla. 

Muuttotetrikseksen pelaajaksi aikovan onkin hyvä muistaa, että palikoiden asettelu ei rajaudu ainoastaan tavarakuorman logistiseen siirtelyyn, vaan hienosäätö yli asuntorajojen vaatii kuusiulotteista hahmotuskykyä vielä pitkään.