VAIHTELU VIRKISTÄÄ

Tänä vuonna kevätsiivous siirtyi reippaasti loppukesän puolelle. Massiivisen uudelleenorganisoinnin kohteena olivat muun muassa vaatekaappi (avaimenreiästä tirkisteli kokonainen asustearmeija) sekä kirjahylly (Anais Ninin Erotica nojaili flirttailevasti Harry Pottereihin ja zen-opus oli eksynyt Keskiajan pyövelit -tietokirjan viereen). Myös jääkaapista löytyi kronologinen asetelma kevätkauden menusta, jonka pohjimmaisena irvisteleli vappupiknikille leivottu piirakanpala. 

Onneksi kaatosateet piiskasivat vastakylvetyn nurmikon apilanvarsia useamman viikon. Siivousaika piteni ja yhden kodin järjestämisestä tulikin neljän kodin kollektiivinen operaatio. Mopin varressa heiluessa syntyi useampi idea siitä, mitä tapahtuu, jos ympäröivää maailmaa järjestää perinteisistä poikkeavilla tavoilla.

Seuraavat ajatukset toteutettiin.

Maustehyllyn maantieteellinen järjestys: lähimpänä tuotetut mausteet sijoitetaan laatikon etureunaan ja eksoottisista maista hamstratut pulverit taka-osaan. Kauimpaisena kasvava pippuri kiikutetaan naapurille, joka takaa tulevaisuudessa yhä useampia kulinaristisia kuulumisenvaihtohetkiä maustelainakertojen puitteissa.

Keittiövälinelaatikon haastava järjestys: jokapäiväisessä käytössä olevat paistinlastat ja vispilät piilotetaan kauimmaiseen koloon. Harvemmin käytetyt rumpuraastin tai reikäkauha sijoitetaan eturiviin. Tavanomaisimpia keittiövälineitä ei tietenkään saa käyttää, ennen kuin kaikkia eksoottisimpia välineitä on kokeiltu. Parhaassa tapauksessa järjestely ei tuota palohälytyksiä, vaan tukun käyttökelpoisia reseptejä, kuten liekittämällä valmistettua mansikkakakkua.

Väljille assosiaatioille pohjautuvia informaatiojärjestelyjä voidaan testata myös muissa ympäristöissä. Kokeilepa vielä, mitä tapahtuu, kun valitset hiljaisimmalle ja harvakseltaan yhteyttä pitävälle ystävälle puhelimeesi soittoääneksi mahtipontisen Lepakkomiehen tai koodaat papupataa muistuttavalle ystävälle hiljaisen koputusäänen. 

Uskallanpa melkein luvata, että väljälle assosiaatiolle perustuva maailman organisointi -ellei aiheuta makrokokoista vallankumousta, niin vähintäänkin virkistää!