Arvopolitiikkaa

Yläasteen taloustiedon kurssista on kulunut 19 vuotta, joten talouden määritelmä oli varmistettava Wikipedian sivuilta: "Talous tarkoittaa ihmisten välistä kanssakäymistä ja instituutioita, jotka liittyvät hyödykkeiden tuotantoon, jakeluun, vaihtoon tai kulutukseen."

Siinähän sen yksinkertaisuudessaan on.

Vaikka eipäs olekaan, ei ainakaan, jos selaa oman tiliotteen asemesta sanomalehden taloussivuja. Ketkä muut itseni ohella ymmärtävät nykytalouspuheen velkavivut tai pörssikurssien mekanismit? Se talous on jotain ihan muuta kuin henkilökohtainen, helposti hahmotettava kuittipino. Se on monimutkainen liemi, jossa ihmistet eri puolilta maailmaa joutuvat olemaan sidoksissa toinen toisiinsa.

On tuskallista olla tilanteessa, johon ei voi millään tavoin vaikuttaa. En omista osakkeita, joilla keplottelun voisin lopettaa. En ole yksi niistä kolmesta maailman rikkaimmasta ihmisestä joiden vuosittaiset osinkotulot ovat sitä luokkaa että niillä saataisiin kadotettua maailman nälänhätä kertalaakista.

Hieman lohtua tilanteeseen tuo kuitenkin sen ymmärtäminen, että tarve rahan ja tavaran ahnehtimiseen löytyy osittain aivoista. Niin oli jo vuonna 1340, kun italialaiset sijoittajat perustivat tuottoisan osakeyhtiön jonka liiketoimintamalli oli merirosvous. Merkityksellisintä on kuitenkin se, että tätä aivojen vanhaa asetusta on mahdollisuus uudelleensäätää. Loksauta osoitin kohdasta "lisää lisää" kohtaan "kiitos, mulla on tarpeeksi".  Niin on tehnyt muun muassa maailman köyhimmäksi tituleerattu Uruguayn presidentti, joka asuu kartanon asemesta maatilalla ja antaa 90% kuukausipalkastaan hyväntekeväisyyteen. "Jos omistaa vain vähän, ei tarvitse kuluttaa kaikkea aikaansa säilyttääkseen tai lisätäkseen omaisuutensa arvoa."

Kolumni julkaistu Turun Sanomien Talous -liitteessä helmikuussa 2013